Päihdehuollon käynnit yhä korkeimmat sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa

Torstai, 10. lokakuu 2019 - 14:17

Päihdehuollon käynnit yhä korkeimmat sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa

Vuonna 2015 tehty päihdetapauslaskenta (THL) on osoittanut, että suurin osa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakaskäynneistä on koskenut päihdehuollon palveluita. Enimmillään päihdehaitat ovat työllistäneet kyseisenä vuonna yhden laskentavuorokauden aikana peräti 10 851 kertaa, joista 10 650 asiointia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa sekä 201 asiointia vankiloissa, vankiterveydenhuollossa ja yhdyskuntaseuraamustoimistoissa.

Alueiden väliset erot ovat huomattavia. Eniten käyntejä kertyi muun muassa Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa sekä Kanta-Hämeessä. Vähiten käyntejä oli puolestaan Pohjois-Savossa sekä Varsinais-Suomessa.

Vuodesta 1987 saakka tehdyillä neljän vuoden välein toteutettavilla laskennoilla on tärkeä tiedon saantiin liittyvä merkitys, jotta päihdehaittojen ehkäisyä ja päihdehoitoa voitaisiin kehittää. Päihde-ehtoinen asiointi voi tarkoittaa päihteiden ongelmakäytön lisäksi esimerkiksi tilannetta, jossa asiakas hakee apua päihtyneenä, tai asiakas hakee apua päihteiden käytön kertaluontoisuuden takia, kuten tapaturman vuoksi. 

Tällä hetkellä ei ole käytössä muita yhtä tehokkaita tiedonkeruun tapoja kuin päihdetapauslaskenta, joka kokoaa tietoa päihdeasiakkaista ja päihdepalvelujärjestelmästä.

Päihdetapauslaskennan tiedot kerätään luottamuksellisesti ja niiden tuloksista raportoidaan sekä kotimaisissa että kansainvälisissä tieteellisissä artikkeleissa ja ammattilehdissä.

 

Lue lisää aiheesta Helsingin Sanomista: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006262601.html?share=203b684f9466011f2eabcdbec0ec6636  

Lue lisää päihdetapauslaskennasta: https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/paihdetapauslaskenta sekä täältä: https://thl.fi/fi/-/paihdetapauslaskenta-8-10-ensi-tiistaina-lasketaan-paihteisiin-liittyvat-kaynnit-sosiaali-ja-terveydenhuollossa